Hyvinvointi rahan edelle!

Raha ratkaisee hyvinvoinnin laadun. 

Entä jos ajatus olisikin toisinpäin? Mitä, jos hyvinvointi ratkaisikin sen, miten yhteiskunnilla menee taloudellisesti? Miten hyvinvoiva työntekijä on tuottava, niin taloudellisesti työpaikoilla ja miten tuottava hyvinvoiva työntekijä myös tuottaa hyvinvointia eteenpäin?

Mitä jos kouluissa olisi oikeasti hyvinvoiva tasapuolinen malli, jossa pidetään oikeasti heikoimmista huolta ja annettaisiin heille täysin samat mahdollisuudet opiskella kuin vahvimmillakin on. Uskon itse vahvasti siihen, että tämä panostus tulevaisuuteen on sellainen, joka maksaa itsensä takaisin korkojen kera. Ei pelkästään rahana, jonka avulla kaikki nykyaikaiset mittaritkin pyörii, vaan myös siinä samana hyvinvointina, josta kaikki puhuu, jota kuitenkin määritellään määrärahoilla.  Pitää muistaa, että määrärahoillakin on katto ja sillä samalla katolla rakennetaan katto myös hyvinvoinnin päälle. Mitä jos kuntiemme valtuustoissa, hyvinvointialueella ja eduskunnassa tehtäisiin päätöksiä, jossa oikeasti tuetaan heikoimpia jäseniämme. Eikö siinä tapahdu siten, että heidän mahdollisuutensa paranee ja hekin voivat luoda hyvinvointia eteenpäin.

Entä jos vanhusten hoiva ajateltaisiin siten, että nämä ihmiset ovat sitä ikäluokkaa, jotka ovat tämän yhteiskuntamme pyörät pitäneet pyörimässä, maksamalla veroja, tekemällä työtä, kasvattamalla lapsia. Olisiko aika muuttaa ajatusta siten, että panostamalla heidän hyvinvointiinsa, panostamme tulevaisuudessa samalla itseemme, lapsiimme?

Jos ajateltaisiin siten, että työpaikkojemme yhteisesti sovitut asiat tuottavat hyvinvointia ja sitä kautta työpaikat ovat positiivisesti kilpaileva asia maailmalla. Jos vakaus, toimintavarmuus ja laatu, mitä hyvinvointikin tuottaa ovatkin niitä mittareita, jotka lisäävät kilpailukykyä yrityksillä.

Entä jos ajateltaisiin siten, että hyvinvoiva lapsi, opiskelija, työntekijä, eläkeläinen ja iäkkäimmät meistä tuottavat hyvinvointia yhteiskuntaan moninkertaisesti ja on jo siksi pelkästään kaikkien etu, että heihin sijoitettaisiin ja oikeasti kaikille annetaan mahdollisuuksia opiskella, kehittyä, tehdä töitä ja sitten kun työ on ohitse, annetaan heille se arvokas vanhuus, jonka he ansaitsevat. Tämä kaikki on mahdollista toteuttaa pelkästään siten että panostetaan heidän fyysiseen, psyykkiseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin, on kyse sitten varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, lukiosta, ammattikoulusta, kolmannesta asteesta, hoiva-alojen työpaikoista, teollisuudesta tai mistä vain. Emmekä antaisi kenenkään pudota. Pidettäisiin myös noita neljää asiaa yhteiskuntamme mittareina.

Mielestäni on väärin, että raha ratkaisee hoivan laadun ja se raha määritellään eri hallitusten taholta Suomessa ja se on vuoristoratainen tie. Se malli ei tuota hyvinvointia kenellekään. Sillä mallilla voidaan kasvattaa eriarvoisuutta suuresti varsinkin, kun se sama euro väärin sijoitettuna voi jopa tuhota sitä hyvinvointiamme.

Tuottava hyvinvoiva työntekijä taasen tuottaa samaa hyvinvointia ympärilleen.

Olisi tärkeää panostaa kaikin tavoin työntekijöiden hyvinvointiin. Hyvinvoiva motivoitunut työntekijä on kaikkein tärkein voimavara jokaisessa työpaikassa. Hyvinvoiva työntekijä ei pelkästään ole rahallisesti tuottava vaan tuottaa sitä samaa hyvinvointia ympärilleen, joka on paljon arvokkaampi asia kuin se tuotteesta tai asiasta saatu rahallinen hyöty, jota se työntekijä tekee. Hyvinvoiva, motivoitunut työntekijä ihan oikeasti haluaa olla osa työpaikan kulttuuria. Siksi on tärkeää pitää heillä oikeus kunnollisiin yhdessä työantajien ja ammattiliittojen kanssa sovittuihin työehtoihin.

Ammattiliittojen koulutetut luottamushenkilöt, työsuojeluvaltuutetut ja muut jäsenet eivät ole myöskään työnantajien vihollisia vaan pitäisi aina ajatella, että he ovat yhteistyökumppaneita ja tämä järjestelmä tuottaa myös sitä hyvinvointia työpaikoilla.

Pitäisikö rakentaa talo, jossa on kaikilla oikeasti hyvä olla, eikä taloa, jossa muutamat paremmin toimeentulevat asuvat ylimmässä kerroksessa ja joka hyötyy kaikkien muiden tuloksista ja mitä alemmas talossa mennään, sitä huonommin ihmisillä on.  He ovat kuitenkin sitä enemmistöä, joka kannattelee koko perustusta. Tässä mallissa hyvinvointi jakautuu eriarvoisesti ja epätasaisesti. 

Tämä on juuri se malli, jossa tällä hetkellä olemme!

Mitä jos meillä olisikin yhteinen talo, jota kannattelee yhteinen hyvinvointi, josta hyötyisi kaikki sen talon asukkaat?