Matilla on asiaa
On uskallettava sanoa, että nyt riittää!
On sanottava jo, että nyt riittää!
Kohta meillä on joulu
Hetkenpäästä on, jos en hirveästi väärin sano, 2025 des joulu.
Ei pakottamalla, vaan sopimalla!
Suomen kilpailuvaltti työmarkkinoilla muun maailman silmin on aina perustunut luotettavuuteen ja laatuun. Myös Suomen hieno työmarkkinamalli on mahdollistanut sen, että kilpailukyky on säilynyt. Tämä kaikki on hyödyttänyt Suomessa työnantajia, työntekijöitä ja koko hyvinvointiyhteiskuntaa. Työntekijät ovat pystyneet pysymään mukana matkassa, ja...
Pelkkää tulonsiirtoa!
Ratkaisuja meillä on monia, mutta silti tätä maatamme ajetaan kaaokseen vääränlaisella talouspolitiikalla. Me emme tarvitse tänne Amerikan mallia vaan julkisen puolen vahvistamista ja hyvinvointiyhteiskunnan kaikille sen jäsenille.
Nyt riittää jo säästöt!
Juuri kuin luultiin, että nyt on tiedossa mitä Varhan täytyy tehdä ja millaisia säästöjä Varhalta tulee, niin eikö Suomen hallitus päättänyt suuressa viisaudessaan tehdä lisäleikkauksia, lisäleikkauksia, jotka kohdistuvat jälleen heihin, jotka eivät itseään pysty puolustamaan, lapsiin, vanhuksiin, vammaisiin, työttömiin jne.
Ihmistä lähellä
Oli kevät vuonna 2015. Silloin käytiin kovaa vaalikevättä. Eri puolueet lupasivat, ettei koulutuksesta leikata, vaan "uudistetaan". Vaalit tuli ja muodostui Sipilän hallitus, keskusta voitti ja hallituspohjaa lähti muodostamaan keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset.
Hoitopaikkoja lisää
"Varsinais-Suomessa ympärivuorokautista hoitopaikkaa tai sen tarpeen selvittelyä odottaa noin 100 ihmistä eli yhteensä neljän osaston verran potilaita." Ylen uutiset https://yle.fi/a/74-20137131.
Päihde- ja mielenterveyspalvelut
Monet päihdeongelmaiset eivät pääse tarpeeksi nopeasti jatkohoitoon, sama koskee myös mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä.
Säästöjä, säästöjä
Säästöjä, säästöjä, säästöjä.....


