Matti Rajala

Kuka olen?

Moikka olen ay-aktiivi, ihmisoikeuksien puolustaja, humanisti, viiden aikuisen lapsen isä ja neljän lapsen isoisä.  

Minut valittiin Pöytyän kunnanvaltuustoon vuonna 2017 65 äänellä, neljän vuoden päästä  vuonna 2021 toiselle kaudelle äänillä 89 ja  kuntavaaleissa 2025 minut valittiin kunnanvaltuustoon kolmannelle kaudelle 119 äänellä.

 Arvoihini kuuluu olla aina heikoimman puolella ja minun mielestä kuntalaisten pitää pystyä saamaan äänensä kuuluviin, ovat he ketä tahansa.  Perehdyn perinpohjaisesti asioihin ja puolustan rohkeasti asioita joita pidän tärkeinä. Kuuntelen myös todella mielelläni kuntalaisten mielipiteitä ja pyrin myös viemään niitä kuuluviin Pöytyän päätöksen tekoon. Sydämellisesti tervetuloa tutkimaan sivujani. Täältä löytyy valtuustoaloitteitani joissa olen ollut mukana tai olen itse kirjoittanut. Täältä löytyy myös blogikirjoituksiani, joista saa varmasti jonkinnäköistä kuvaa arvoistani ja siitä ketä olen.

Luottamustoimet

Pöytyän vasemmiston kunnanvaltuutettu 2017-2029, sivistyslautakunnan jäsen 2017-2025, Liedon ympäristöterveyslautakunnan varapuheenjohtaja,2017-2025 Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sote-lautakunnan varajäsen 2024-2025, Mäkiäisten työväenyhdistyksen puheenjohtaja.

 Koulutukset

Sosiaali ja terveysalan perustutkinto/lähihoitaja, mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto, veneenrakentajan perustutkinto, lihamestari. Aloitan hierontaopinnot maaliskuun lopussa.

Muuta 

Viiden aikuisen lapsen isä ja neljän lapsen isoisä, ammattiyhdistysaktiivi ja ihmisoikeuksien puolustaja. Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas 2019 ja aluevaaliehdokas Varsinais-Suomessa 2022 ja 2025 ja Pöytyän vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas 2017,2021 ja 2025. 

Harrastukset

Vaeltaminen ja muutenkin luonnossa liikkuminen ja rauhoittuminen. Kirjoittaminen, kaikenlaisia tarinoita, mielipidekirjoituksia, historiikkiä, runoja ym. Pidän kaikenlaisesta puuhastelusta, puusepäntöistä, auton korjaamisesta, nettisivujen tekemisestä ym. ja aina voi oppia uusia asioita, jos jotain ei ole ennen tehnyt.

Viimeisimmät blogitekstit